tiistai 29. heinäkuuta 2014

Lämpimät leivät

Kuumuudesta huolimatta ihminen tarvitsee ravintoa. Mitään ei vain tunnu tekevän mieli, kun sisälämpötilakin hipoo jo 30 astetta. Kaupan heviosaston viileydessä mieli kuitenkin kirkastuu. Nappasin mukaan kassillisen tuoreita vihreitä ja ja rasiallisen miniluumutomaatteja. Kotiin päästyä oli jo kiljuva nälkä, sillä olin koko kotimatkan ajan miettinyt tulevaa ateriaa. Tässä se siis tulee!

Iso kourallinen tuoretta pinaattia
Saman verran tuoretta basilikaa
2 pientä valkosipulinkynttä
1 rkl hunajaa
1 tl kookosöljyä
1 tl juoksevaa margariinia
Hyppysellinen suolaa
Mustapippuria
4 miniluumutomaattia
2 palaa leipää
Parmesanjuustoa
Mustaleimaa tai mozzarellaa


Pilko pinaatti ja basilika silpuksi, ja hienonnettu valkosipuli. Laita mausteet, hunaja ja rasvat pannulle. Kuumenna seos nopeasti, sillä piinaatti on parasta kun se jää vähän rapeaksi. 

Paahda leivät paahtimessa ja levitä valmis pinaatti-basilika paistos leiville. Silppua tomaatit ihan pieniksi, ja laita ne pinaattien päälle. Tomaatteja ei siis kuumenneta, vaan ne laitetaan leivälle tuoreena.

Raasta parmesanjuustoa leivälle ja lisää lopuksi muutama pala juustoa. Voit sulattaa juuston joko uunissa tai mikrossa. 

Nauti! 

Sallie MacGyver

P.S. Leivistä saa helposti lihaisammat kun paistat kuumalla pannulla muutaman kalkkuna- tai broileriviipaleen ja laitat ne leivälle pinaatin päälle. Kun jätät paistamisesta rasvan pois, tulee lihasta ihanan rapea mutta mehevä.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Avokadopasta

Avokadopasta on .. noh, se on aivan mielettömän hyvää ja helppo valmistaa! Kastike valmistuu samalla kun pasta keittyy, eli ruoka on myös nopea. Tällä ohjeella saat aikaan joko kaksi pienehköä annosta (riippuen pastan määrästä) tai yhden suuren annoksen.

Avokadopasta
2 kypsää avokadoa
1/2 lime
Pieni valkosipulinkynsi
1-2 tl Pestoa
1/2 tl sokeria
Parmesania, tai pastajuustoraastetta
Lempparipastaa tai spagettia
Cashewepähkinöitä tai pinjansiemeniä


1. Laita pastat keittymään.

2. Leikkaa avokadot poikittain puoliksi kiven kohdalta. Tarpeeksi kypsä avokado on helppo vain puristaa kulhoon ja sitten "muussata" haarukalla tahnaksi. Purista avokadon sekaan valkosipuli.

3. Purista seokseen puolikkaan limen mehu ja lisää sokeri. Lisää vielä juusto ja pähkinät tai siemenet.

4. Kaada pastoista keitinvesi pois, ja kaada pastat sitten avokadoseokseen ja sekoita hyvin.

5. Nauti!

Ai niin, ja valkosipulin voi surutta jättää pois jos ajatus raa'asta valkosipulista hirvittää. 

perjantai 27. joulukuuta 2013

Pinaattiletut

Näin joulun rasvaisten ruokien jälkeen tekee mieli jotakin vihreää ja kevyttä. Siispä, pinaattilettuja! Suurin osa tekee pinaattiletut pakastepinaatista, mutta itse suosin tuoretta tavaraa. Tällä ohjeella sain aikaiseksi 6kpl isoja, ihanan vihreitä ja mehukkaita lettuja.


Pinaattiletut

2dl maitoa
n. 100g tuoretta pinaattia
1rkl hunajaa
1tl suolaa
ripaus sokeria
2dl vehnäjauhoja
1-2rkl rasvaa tai öljyä
2 munaa
Pippuria maun mukaan



1. Pese pinaatinlehdet. Laita kaikki muut ainekset paitsi jauhot tehosekottimeen, ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi jauhot. 

2. Anna taikinan olla pöydällä n. puolen tunnin ajan ennen paistamista.

3. Tarjoile perunamuusin kanssa, tai hillolla sellaisenaan ilman lisukkeita.

Ai niin! Jos syöjiä on enemmän kuin kaksi, kannattaa taikinan kokoa kasvattaa niin että pinaattia on 50g per kananmuna. Jos maidon ja jauhojen määrän tuplaa, kannattaa silloin siis laittaa 3 munaa ja 150g pinaattia. 








perjantai 22. marraskuuta 2013

Juuliystävällinen kasvissosekeitto

Kun päivät pimenevät, eikä luntakaan ole ainakaan näin etelärannikolle luvassa vielä hetkeen, on sisältä lämmittävä ruoka mielen pelastus. Siksi olen luonut talven ajalle todella maukkaan kasvissosekeiton, jota myös ystäväni Juuli voi syödä - hän kun on allerginen maidolle. Vaikka hänen tapauksessaan ei keittoa voi koristella yogurtilla, toimii keitto silti talvi-iltojen lämmittäjänä.


Mausteinen Kasvissosekeitto

1 Bataatti
5 Porkkanaa
3 Valkosipulinkynttä
2 tl Inkivääritahnaa
2tl Garammasalaa
2 rkl Hunajaa
1tlk Kookosmaitoa

Koristeluun:
Pinjansiemeniä tai cashewepähkinöitä
Maustamatonta yogurttia


1. Laita kattilaan valmiiksi vesi kiehumaan, jotta saat pilkotut juurekset suoraan leikkuulaudalta keittymään.

2. Kuori bataatti ja porkkanat, ja pilko ne keskenään saman kokoisiksi paloiksi. Koska kyseessä on sosekeitto, ei palojen tarvitse olla kauniita. Bataatti voi olla suuremmissa paloissa kuin porkkana, sillä bataatti keittyy nopeammin.

3. Keitä juureksia niin kauan, että porkkanat ovat pehmeitä ja vaikuttavat lähes ylikypsiltä. Älä kaada keitinvettä pois vielä, sillä keitinvettä käytetään seuraavassa vaiheessa oikean koostumuksen saamiseksi.

4. Laita keitetyt juurekset, n. 2dl juuresten keitinvettä, kaikki mausteet sekä kuoritut valkosipulinkynnet ja hunaja tehosekottimeen ja anna mennä! Lisää kookosmaito hiljalleen. Jos keitto on mielestäsi liian kiinteää, voit lisätä keitinvettä mielesi mukaan, mutta itse pidän paksummasta ja kermaisemmasta koostumuksesta.

5. Tarjoile yougurttisydämellä ja ripottele päälle vielä pinjansiemeniä.



Vinkki: Sosekeiton kaveriksi sopii tuore sämpylä, jonka ohjeen löydät täältä.

Sallien Herkkusämpylät

1 dl Maitoa
2 dl Vettä
25g Tuorehiivaa
1 tl Suolaa
1 tl Sokeria
7 dl Jauhoja
60g Voita/ 0,5 dl Juoksevaa margariinia
2 rkl Hunajaa

Auringonkukka- tai rypsiöljyä sämpylöiden pyöritystä varten



1. Lämmitä vesi ja maito lämpimäksi, ja sekoita nesteeseen suola, sokeri ja hiiva.

2. Lisää 6 dl jauhoja hiljalleen seokseen, koko ajan sekoittaen.

3. Lisää rasva ja hunaja, sekota, ja lisää sitten loput jauhot. Peitä taikina liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa. Itse täytän keittiön tiskialtaan kuumalla vedellä ja laitan taikinan sinne lepäämään.

4. Kun taikina on kohonnut tarpeeksi, hiero öljyä käsiisi, ota taikinasta itseäsi miellyttävän kokoisia paloja ja pyöritä ne käsien välissä palloiksi. Muista että sämpylät kohoavat n. kaksinkertaisiksi. Kun koko taikina on pyöritetty sämpylöiksi ja asetettu pellille, laita uuni päälle 225°C:een.

5. Kun uuni on valmis, laita sämpylät uuniin n. 10-15 minuutiksi. Sämpylöitä kannattaa vahtia, sillä niistä tulee helposti päältä liian kovia. Kullanruskeat sämpylät rocks!



Vaikka tuoreen sämpylän tuoksu onkin huumaavaa, kannattaa sämpylöiden antaa jäähtyä hetken aikaa ennen syömistä. Näin takaat parhaan koostumuksen, ja vältyt polttamasta kitalakeasi. Itse saan tällä ohjeella aikaan yhdeksän liki täydellistä sämpylää.

P.S. Jos tästäkin ohjeesta haluaa tehdä Juuliystävällisen, voi maidon korvata vedellä ja rasvana käyttää kasvisrasvavalmistetta, jota saa täysin maitoproteiinittomana.

Herkuttelemisiin!
Sallie

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Äärimmäisen helppo currykana

Lauantai kului lumisateen katselun lisäksi uutta reseptiä luodessa. Kuten aina, inspiraationa toimi aasialaiset keittokirjat. Resepti syntyi sekoittamalla eri ohjeita. (Jos tarkkoja ollaan, näin ei ikinä tulisi tehdä.) Ohjeen luomisessa toimi apuna Kasvisruokia Aasiasta sekä Suuri Aasialainen Keittokirja. Reseptin jujuna on, että kaikki mausteet ja sipulit sekoitetaan blenderissä tahnaksi ja lisätään kypsien kanojen sekaan pannulle. Tämän takia resepti on erittäin helppo!


Currykana

400g kanaa
2 sipulia
3 valkosipulin kynttä
2tl inkivääritahnaa
2tl punaista currytahnaa
2tl Spice UP! mietoa currytahnaa
1rkl kanelia
2rkl curryajauhetta
3tl garammasalaa
1tl kurkumaa
2tl sokeria
1rkl sitruunamehua
2dl kookosmaitoa/-kermaa
banaania
ruokajogurttia


  • Pilko sipulit neljään, kuuteen osaan. Leikkaa valkosipulin kynnet puoliksi. Laita kaikki sipulit, mausteet, tahnat sekä kookosmaito tehosekoittimeen ja sekoita kastikkeeksi.
  • Paista kanat runsaassa voissa. Kaada valmis kastike kanojen päälle ja laske lieden lämpö miedolle. Huom! Älä päästä seosta kiehumaan, sillä se juoksettuu.
  • Keitä tai höyrystä riisit.
  • Kun riisi on valmis, on curry valmis tarjoiltavaksi. (Muista: mitä kauemmin curry saa tekeytyä, sen maukkaampaa siitä tulee.)
Suositus: Curryn kanssa kuuluu tarjoilla tuoretta banaania, sillä se pehmentää ja tuo esiin piilossa olevia makuja. Jos ajatus banaanista salaatin korvikkeena kuulostaa liian eksoottiselta, voit korvata sen maustamattomalla ruokajogurtilla.



Sunnuntai bonari
Jos joskus haluat tehdä kanavartaita, tämä kastike sopii marinaadiksi erinomaisen hyvin.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Maailman paras kahvi

Tämä kahvi on kaveripiirissäni suhteellisen kuuluisa. Kurssikaverini tietävät että askartelen tämän kahvin itselleni joka aamu. Jos en ehdi juoda sitä kotona, pakkaan sen termariin mukaan. Ystäväni tietävät, että jos luokseni tulee kahville, saa takuulla hyvää ja rakkaudella tehtyä kahvia.

Koska ulkona on täydellinen sunnuntai, haluan parantaa päiväänne entuudestaan. Suosittelen että lukaiset ohjeen läpi ennen toimintaa. :)


Maailman paras Kahvi

1. Keitä kahvi aina kylmään veteen. Näin siitä tulee parasta. Itse käytän kahvina yleensä Presidentti Tummapaahtoa, mutta mieltymyksensä kullakin. Tänään keitin kahvini Juhlamokasta.

2. Kun olet mitannut sopivan määrän kahvia suodatinpesään, laita kahvinpurujen päälle vajaa teelusikallinen vaniljasokeria. Tärkeää on käyttää tomusokeri pohjaista, ei kidemmäistä vaniljasokeria. Olen huomannut että Dan Sukkerin keltaisessa laatikossa tuleva vaniljasokeri on parasta.

3. Jos mahdollista, laita vielä ripaus oikeaa vaniljaa sokerin päälle. Näin saat syvennettyä kahvin ja vaniljan aromeita.


4. Kun kahvi on tippunut, kaada n. 1/2 dl rasvatonta maitoa kahvikuppiin (kevytmaito ei vaahtoa tarpeeksi). Lämmitä maito mikrossa lämpimäksi, ei kuumaksi. Jos käytät kahvissasi sokeria, laita se lämpimän maidon sekaan ja vaahdota maito. Itse käytän IKEAn maidonvaahdotinta, mutta varmasti muualtakin löytyy hyviä.

5. Kun olet vaahdottanut maidon sopivan kuohkeaksi, kaada varovasti kuuma kahvi vaahdon läpi. Valmis kahvi on kiva koristella kanelikuviolla. Tähän hommaan sopii parhaiten taas jälleen kerran IKEAsta saatava kahvisetti.


6. On tärkeää, että teräslevy ei koske vaahtoon, sillä muuten kuvio menee pilalle. Koristelevyn ja maidon väliin on hyvä jättää sormenlevyinen tila.

7. Ja voila! Kahvi on valmis. Eikö olekin söpö? Ja ihan itse sen teit.



Nautinnollisia kahvihetkiä <3